Jussi Halla-aho ja Sofi Oksanen puivat maahanmuuttoa

Maahanmuutosta ei ole vielä päästy kunnolla keskustelemaan, koska kaikki aika ja tarmo on kulunut maahanmuuttokeskustelusta keskustelemiseen. Tähän tiivistyy aika lailla kaikki, mistä Kirjamessujen maahanmuuttopanelistit Jussi Halla-aho, Sofi Oksanen ja Pekka Haavisto pääsivät yksimielisyyteen.

Haaviston mukaan keskustelua vaivaa yleistäminen ja jäsentymättömyys.

- Maahanmuuttajista on vaikea puhua yhtenä ryhmänä, sillä gettoutuvilla pakolaisilla ja Nokian insinööreillä ei ole paljoakaan yhteistä. Tarkkuus ja erittely jää keskustelussa tunnekuohun alle.

Halla-aho on samaa mieltä.

- Maahanmuuttajista ei voi esittää kategorisia väitteitä.

"Omaisia mietittävä ennen Suomeen tulemista"

Panelisteja puhutti myös tämänvuotinen mummokeskustelu. Halla-aho pitää mummopäätösten arvostelua jeesusteluna. Hänen mukaansa monet eivät tajua, että viranomaisten on noudatettava lakia, kun päättävät mummojen oleskeluluvista.

- Lakia ei voi kirjoittaa yksittäistapauksia varten.

Haaviston mukaan maahanmuuttajien pitäisi miettiä omaistensa kohtaloa ennen Suomeen tulemista.

- Ei ole oikein, että perheen vastuu omaisista siirretään Suomen viranomaisille. Tämä ei tietystikään koske pakolaisia.

Hänen mukaansa realiteetit pitäisi tehdä maahanmuuttajille selviksi ennen kuin he tulevat tänne. Sofi Oksasen mukaan tämä on hyvä lähtökohta, mutta sen onnistumisesta ei ole takeita.

- Maahanmuuttajat tulevat usein sellaisesta kulttuurista, jossa puheet ja lait eivät päde yhtä hyvin kuin Suomessa.

Haaviston mukaan kulttuurisyitäkään ei voi ymmärtää loputtomiin. Esimerkiksi hän nosti moniavioisuuden, jota Suomen ei tarvitse hyväksyä.

- Jos maahanmuuttajalla on neljä vaimoa, hänen on valittava heistä yksi.

Halla-ahon mukaan Haavisto sortuu idealismiin, jos uskoo, että tällaisilla ukaaseilla voi vaikuttaa asioihin.

- Suuri osa Suomessa asuvista somalinaisista on yksinhuoltajia. Käytännössä tämä johtuu moniavioisuudesta.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.