Jyväskylään junille ja busseille yhteinen matkakeskus

Jyväskylään valmistuu ensi vuoden marraskuussa matkakeskus, joka on yhteisterminaali juna- ja bussiliikenteelle.

Matkakeskuksen peruskivi muurattiin tänään. 135 miljoonan markan hankkeen päävastuun kantaa Jyväskylän kaupunki. Liikenne- ja viestintäministeriö on mukana muun muassa informaatioliikenteen järjestelyissä. Asiakas saa yhteisterminaalissa junien, paikallisbussien ja linja-autojen kaukolinjojen liput samalta luukulta.

Matkakeskus rakennetaan kaupungin keskustassa sijaitsevan nykyisen rautatieaseman pohjoispuolelle. Matkakeskukseen sijoittuu henkilöliikenneasema, tavara-asema, pysäköintilaitos ja linja-autojen liikennealueet.

Keskuksen muiden tilojen käytöstä on solmittu esisopimukset. Tiloihin on tulossa kioskeja, kahviloita, ravintoloita, kuntokeskus, pysäköintitalo ja autojen huoltopiste. Rakennus liitetään junaradan ylittävään, messukeskus Paviljonkiin johtavaan katettuun kävelysiltaan.

Matkakeskukset ovat joukkoliikennekeskusten suuntaus Suomessa jatkossakin. Vuoteen 2005 mennessä aiotaan rakentaa kaksikymmentäkaksi matkakeskusta eri puolille maata. Junien ja bussien yhteisterminaaleja on tulossa Jyväskylän lisäksi Joensuuhun, Kuopioon, Kajaaniin, Tampereelle ja Vaasaan.

Ensimmäinen matkakeskus avattiin Seinäjoella viime vuoden kesäkuussa, kun aiempi junien ja bussien keskusliikenneasema uudistettiin. Toinen matkakeskus avattiin rautatieasemalle paikalle vajaa vuosi sitten Lappeenrannassa. Lappeenrannan bussiliikenteen palvelupiste sijoittuu eri paikkaan.

(MTV3-STT)
Tutustu Jyväskylän matkakeskushankkeeseen

Matkakeskusverkon kartta ja taulukko kaupunkien suunnittelutilanteesta Internet-sivuilla

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.