TV-Opas

K-kauppiaan myymättömät jouluruoat menivät hyväntekeväisyyteen

Elintarvikekaupassa syntyy koko vuoden suurin hävikki jouluna, kun jouluruoan menekkiä yleisemmin yli- kuin aliarvioidaan.

Joulusesongin ongelmallisuuteen kiinnitti huomiota helsinkiläinen K-kauppias Ali Tikkala, jonka ruokahävikkiä käsittelevä kirjoitus on levinnyt nopeasti Facebookissa.

"Jos kävit ruokakaupassa jouluaattona ja hyllyt olivat täynnä tavaraa, voit olla varma, että hävikin määrä on massiivinen. Kukaan ei osta laatikoita, rosolleja tai kinkkuja joulun jälkeen. Loput tuotteista ehtivät vanhentua liikaa lomien kiinniolon aikana ja jäävät myöhemmin helposti myymättä. Joillakin ketjuilla tai kaupoilla ei lisäksi välttämättä ole mahdollisuutta antaa niitä hyväntekeväisyyteen, vaan ne menevät lukittuihin biojäteastioihin ja sieltä jatkokäsiteltäviksi, toisin sanoen roskiin."

Kauppias Ali Tikkala K-Supermarket Lauttasaaren Facebook-sivulla


Tikkalan K-marketissa Lauttasaaressa ei myydä enää jouluruokia edes alennuksella, vaan myymättä jääneet elintarvikkeet on annettu hyväntekeväisyyteen Hyvä Arki -yhdistykselle, jonka kanssa kaupalla on säännöllistä yhteistyötä. Kauppiaalle sekin on tietysti hävikkiä – jonka arvo on toki laskettu myytävien tuotteiden hintoihin.

– Hävikin määrä vaihtelee paljon tuotekohtaisesti. Osa joulutuotteista meni loppuun, eli silloin hävikki on nolla, mutta tuotteen loppuminenkaan ei ole hyvä asia. Esimerkiksi karjalanpaistin osalta ennakointi meni pieleen ja meillä tuli 40 prosenttia hävikkiä yhdestä tuotteesta, se on tosin aika harvinaista, Tikkala sanoo.

Hän sanoo, että kysymys on eettisesti vaikea, vaikka hän ajatteleekin asiaa ensisijaisesti kauppiaana "bisnes edellä".

Tänä vuonna Tikkala laati joulumyynnin ennusteen yhdessä kauppiasharjoittelussa olevan poikansa kanssa.

Kauppojen hävikin jatkokäyttö hyväntekeväisyyteen vaihtelee suuresti alueittain ja kauppojen tekemien yhteistyösopimusten mukaan. Avustusjärjestöille saa antaa vain ruokia, joissa on vielä jäljellä aikaa viimeiseen käyttöpäivään.

Kauppias Ali Tikkala kannustaa vinkkaamaan tavaraa roskiin heittävästä lähikauppiaasta alueen hyväntekeväisyysjärjestölle tai perustamaan oman piirin, joka hakee ruoat pois ja jakaa ne eteenpäin.

Kodeissa haaskataan vielä enemmän

Kaupoista muistutetaan, että kotitalouksissa roskikseen tai biojätteeseen joutuvan syömättömän ruuan määrä on joulun jälkeen moninkertainen verrattuna kauppojen hävikkiin.

Samaan aikaan välipäivien alennusmyynteihin näyttäisi syntyneen uusi markkina, ruoka-ale. S-ryhmässä on havaittu, että esimerkiksi kinkut löytävät ostajansa vielä joulun jälkeenkin, kunhan hinta on kohdallaan.

– Alennettu ruoka, jossa vielä on jonkin verran päiväystä jäljellä, on tietysti hyvin edullinen tapa hankkia itselleen ruokaa. Monelle kuluttajalle tänä päivänä tämä mahdollistaa perheen ruokkimisen, vaikka olisi vähän rahaa käytettävissä. Moni kokee alennuskäytännön positiivisena ja vastuullisena käytäntönä kaupalta, S-ryhmän päivittäistavarakaupan valikoimajohtaja Ilkka Alarotu sanoo.

Yksi vaikea tuote kaupalle on glögi, jota juodaan vuosittain jouluun saakka, mutta sen jälkeen menekki on hyvin pientä. Erityispiirre glögin myynnissä on Alarodun mukaan se, että sen kysyntä on aina suurempaa, jos talvella on paljon lunta.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.