Kaakkois-Suomeen tarvitaan kymmeniä uusia rajavartioita

Kaakkois-Suomen rajavartioston miehistöpulaa paikataan tänä vuonna kymmenillä uusilla rajavartijoilla. Tavoitteena on palkata 45 uutta rajavartijaa. Pääosa uudesta henkilöstöstä sijoitetaan rajanylityspaikoille passintarkastajiksi. Hakuaika päättyy maaliskuun lopussa ja pääsykokeet järjestetään toukokuussa.

Henkilöliikenne on edelleen kasvussa kaakkoisrajalla. Imatran ja Uukuniemen tilapäisillä rajanylityspaikoilla liikenne on sen sijaan vähentynyt Venäjän rajaviranomaisten tiukentuneen lupakäytännön vuoksi. Ensi vuoden keväällä alkava Schengenin sopimusten täytäntöönpano lisää rajavartioston mukaan mielenkiintoa itärajaa kohtaan sekä Suomessa että EU:ssa.

Alkuvuoden aikana rajatarkastuksissa on havaittu runsaat 1000 rikkomusta, joista pääosa kohdistui ajoneuvojen liikennekuntoisuuteen. Rajalta on käännytetty 500 henkilöä. Yleisin syy käännytyksiin on ollut tupakan ja alkoholin salakuljetusyritykset. Turvapaikkaa kaakkoisrajalla on tänä vuonna hakenut 106 henkilöä, jotka yhtä Venäjän kansalaista lukuunottamatta ovat olleet Vainikkalan kautta junalla tulleita Puolan romaneja.
(STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.