Käänne säässä: Kylmä poutajakso päättynee loppuviikolla lumipyryyn

Sää kylmenee vielä viikon puolivälin jälkeen, mutta loppuviikolle maan etelä- ja länsiosaan ennustetaan lumisateita, jotka lauhduttavat säätä. Pakkaslukemilla pysytään kuitenkin edelleen.

Tämän viikon kylmimmät ja selkeimmät päivät ovat tämän hetken ennusteen mukaan torstai ja perjantai. Tosin idässä päästään myös tiistaiyönä -20…-30 asteen lukemiin.

– Erityisesti yöt ovat viikon puolivälin jälkeen kylmiä maan etelä- ja keskiosassa. Pakkasta voi öisin olla enimmillään 20-30 astetta, mutta päivällä aurinko lämmittää pakkaslukemat 10-15 asteeseen. Lapissa tuuli käy lounaasta, joten siellä pilvisyys on ajoittain runsaampaa ja kireimmät pakkaset näyttäisivät jäävän lähinnä Pohjois-Lappiin, ennustaa MTV Uutisten meteorologi Markus Mäntykannas.

Oulun korkeudelta Keski-Lappiin saakka pakkasta olisi viikon puolivälin jälkeen 10-15 astetta. Perämeren rannikko sekä Meri-Lappi näyttävätkin olevan Suomen lauhimpia paikkoja keskiviikosta perjantaihin.

Näiden pakkasten jälkeen pitkä poutainen ja kylmä jakso saattaa loppua lumipyryyn.

– Ennustemallit ovat yksimielisiä siitä, että lumisateita saadaan perjantain tai viimeistään lauantain aikana maan etelä- ja länsiosassa, mutta tarkka ajoitus ja lumisateen voimakkuus ovat vielä epävarmoja. Lumipyrystä voidaan kuitenkin puhua, sillä tuulet voimistuvat selvästi, vaikka lunta ei paljoa kertyisikään, sanoo Markus Mäntykannas.

Lumisateiden jälkeen Suomeen yrittää virrata lounaasta selvästi lauhempaa ilmaa. Sää näyttää lauhtuvan jonkin verran, mutta ainakin tulevana viikonloppuna lämpötilat pysyvät kuitenkin selvästi pakkasen puolella koko maassa.

Paikkakuntakohtaiset ennusteet ja sadetutka MTV:n sääsivustolla.

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.