Kaartin Soittokunta siirtyy Finlandia-taloon

Puolustusvoimat on vuokrannut edustussoittokunnalleen Kaartin Soittokunnalle Finlandia-talosta harjoitus- ja toimistotilat. Kaartin Soittokunta myös konsertoi Finlandia-talossa muutamia kertoja vuoden aikana.

Kaartin Soittokunta siirtyy Finlandia-taloon, koska puolustusvoimat luopuu aikaisemmasta Taivallahden kiinteistöstä puolustusvoimien suunnitelmien mukaisesti.

– Soittokunta vahvistaa tarjontaamme musiikin ystäville. Kaartin Soittokunnan myötä ohjelmistomme vuonna 2013 tulee olemaan entistä laajempi, Finlandia-talon toimitusjohtaja Johanna Tolonen sanoo.

Vuonna 1819 perustettu Kaartin Soittokunta näkee Finlandia-taloon siirtymisen uutena vaiheena sen pitkäaikaisessa historiassa.

– Kaartin Soittokunta ja Finlandia-talo ovat molemmat tunnettuja suomalaisia instituutioita. Yhteistyö jo osin tuttujen tahojen kanssa antaa uusia mahdollisuuksia ja toimintatapoja, jotka varmasti hyödyntävät molempia osapuolia tulevaisuudessa, sanoo puolestaan Kaartin Soittokunnan kapellimestari, musiikkikapteeni Ville Paakkunainen.

Kaartin Soittokunnan ohjelmistoon Finlandia-talossa kuuluvat kevätkaudella 2013 viihteellinen kevätkonsertti sekä kansallisen veteraanipäivän konsertit.

Kaartin Soittokunta on hoitanut valtiollisten tilaisuuksien musiikkitarpeet koko itsenäisyyden ajan. Se myös esiintyy lukuisissa varuskunnallisissa tilaisuuksissa. Soittokunta konsertoi noin 40 kertaa vuodessa. Kaikkiaan Kaartin Soittokunta esiintyy eri kokoonpanoissa vuosittain noin 300 kertaa.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.