Mainos

Kaasuputken tutkimuksissa löytyi sukellusveneen hylky

Itämeren kaasuputken pohjantutkimuksissa on löytynyt sukellusvene. Pääesikunta vahvisti asian iltapäivällä.

Kaasuputken rakentamisesta vastaava Nord Stream kertoo tiedotteessaan, että norjalaisen DOF Subsea ASA -yhtiön tutkimusalus on löytänyt tiettävästi toisen maailmansodan aikaisen neuvostoliittolaisen sukellusveneen.

Löytö tehtiin Suomenlahdella Suomen talousvyöhykkeellä, ja yhtiö on ilmoittanut siitä viranomaisille, kuten työ- ja elinkeinoministeriölle.

Puolustusministeriön puolustuspoliittisen osaston ylijohtaja Pauli Järvenpää kertoo, että ministeriö sai tiedon löydöstä pari päivää sitten. Järvenpään mukaan hylky makaa ilmeisesti suunnitellun putkireitin vieressä niin, ettei siitä koidu haittaa rakennustöille. Myös hylyn hautarauha lienee turvattu.

Järvenpää kertoo, että hylky kuuluu omistajavaltiolleen eli Neuvostoliiton perilliselle Venäjälle. Työ- ja elinkeinoministeriö selvittelee hylyn tulevaisuutta, koska alus löytyi Suomen talousvyöhykkeeltä.

Tutkija osasi odottaa löytöä

Tieto hylystä ei tule sukellusveneisiin perehtyneelle tutkijalle yllätyksenä.

-En yhtään ihmettele, sillä Suomenlahteen upposi sota-aikaan aika monia sukellusveneitä juuri sinne, missä tämä putken reitti kulkee, Sotamuseon entinen johtaja Markku Melkko sanoo.

Melkon mukaan Itämeren pohjassa lojuu joitain kymmeniä sukellusveneitä.

-Kaikista ei ole tietoa, mutta arvioisin, että hylkyjä on alle 50 mutta yli 30. Niitä kaikkia ei ole suinkaan löydetty, sillä sota-aikaan paikannus oli vähän epävarmempaa kuin tänä päivänä ja tappiot sattuivat monesti yöaikaan. Hyvä jos puolet paikoista tiedetään, Melkko sanoo.

Meriarkeologit ovat viime vuosina hyödyntäneet etsinnöissä uutta tekniikkaa. Sen avulla hylkyjä on löydetty muutamien vuosien välein. Esimerkiksi viime vuoden heinäkuussa Ruotsin aluevesiltä löytyi neuvostoliittolainen sukellusveneen hylky.

Lähes kaikilla Itämeren rantavaltioilla on ollut käytössään sukellusveneitä. Suomella niitä oli viisi kappaletta, ennen kuin Pariisin rauhansopimus kielsi ne. Yksikään suomalaisaluksista ei uponnut.

Nord Stream alkaa toimittaa kaasua putken kautta vuoden 2011 loppupuoliskolla.

(MTV3-STT)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.