Kaasuputken ympäristövaikutuksia arvioidaan

Rakentajan konsultti arvioi, että kaasuputken vaikutukset olisivat suurimmillaan rakennusvaiheessa.

Venäjältä Saksaan suunnitellun maakaasuputken ympäristövaikutusten arviointi (YVA) on alkanut Suomessa.

Uudenmaan ympäristökeskus kokoaa kansalaisten, kuntien ja viranomaisten mielipiteet ja laatii niiden perusteella oman lausuntonsa helmikuun loppuun mennessä.

Venäläis-saksalaisen rakentajan YVA-konsultti arvioi,, että alustavien arvioiden mukaan merenalaisen maakaasuputken vaikutukset liittyvät rakentamisvaiheeseen ja putken lähialueeseen.

Rakentamisvaiheessa merenpohjan ruoppaukset ja räjäytykset voivat samentaa vettä. Käytönaikaisten vaikutusten arvioidaan jäävän pieniksi.

Nord Stream -yhtiö suunnittelee 1200 kilometriä pitkän maakaasuputken rakentamista merenpohjaa pitkin Saksaan. Ensimmäinen putki valmistuisi 2010. Putkilinja kulkisi lähes 370 kilometrin matkan Suomen aluevesirajan ulkopuolisella talousvyöhykkeellä.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.