Kaatunut perävaunu estää liikennettä Oulu-Kajaani valtatiellä

Kaatunut rekan perävaunu estää liikennettä Oulun ja Kajaanin välisellä valtatie 22:lla.

Mäntyöljyä kuljettaneen täysperävaunullisen rekan perävaunu kaatui aamuyöllä Muhoksen taajaman pohjoispuolella Tyrnäväntien risteyksen tuntumassa.

Perävaunusta valuu mäntyöljyä, jota viranomaiset eivät kuitenkaan pidä erityisen vaarallisena seikkana.

Oulun johtokeskuksesta arvioitiin viiden aikaan aamulla, että onnettomuudesta syntynyt häiriö kestää vähintään aamupäivään eli useita tunteja. Liikennettä ohjataan alueella kiertoteille.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.