Kadonnutta Raimoa etsitään yhä maastosta – vielä ei jälkeäkään

Poliisi suorittaa edelleen maastoetsintöjä sunnuntaina Porvoossa kadonneen Raimo Uutelan löytämiseksi.

Raimo Uutela, 64, katosi sunnuntaikävelyllä. Havainto miehestä on Porvoon Suomenkylästä klo 10.30 aikoihin. Poliisin mukaan toinen miehestä tehty havainto on iltapäivältä Porvoon Hinthaaran kyläkaupan kohdalta.

Poliisi kehotti aiemmin lähiseudun asukkaita tarkastamaan kaiken varalta piharakennuksensa ja vajansa.

Tutkinnanjohtaja Jyri Hiltunen Porvoon poliisista sanoo MTV Uutisille, että Uutelaa ei ole kenenkään pihavajasta löytynyt. Ei ainakaan niin, että poliisi siitä tietäisi.

– Tällä hetkellä meillä on kaksi miestä maastossa tutkimassa sinne jääneitä jälkiä. Samalla maastoa tutkitaan myös puhelimen sijaintitietojen perusteella, Hiltunen sanoo.

Hiltusen mukaan poliisilla ei ole tässä vaiheessa syytä epäillä, että Uutela olisi joutunut rikoksen uhriksi.

– Jos maastosta ei tule tulosta, sen jälkeen voimme vain jäädä odottamaan, Hiltunen toteaa.

Mahdolliset havainnot Raimo Uutelasta voi ilmoittaa Itä-Uudenmaan poliisin numeroon 029 543 8729 tai sähköpostiosoitteeseen vihje.porvoo@poliisi.fi.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.