Kadunvaltaus päättyi Helsingissä

Kaksi mielenosoittajaa loukkaantui lievästi, kun he liikkuivat ajoradalla ja jäivät auton tönäisemiksi.

Useita tunteja kestänyt kadunvaltaus Helsingin Taka-Töölössä on päättynyt, ja liikenne kulkee jälleen normaalisti. Poliisin mukaan mielenosoitus päättyi iltakahdeksan jälkeen.

Noin 150 mielenosoittajaa valtasi liikenneympyrän Topeliuksenkadulla puoli kahden aikaan iltapäivällä. Valtauksen aikana lähitalon asukkaat valittivat poliisille melusta, joka syntyi mielenosoittajien musisoinnista.

Mielenosoituksesta ei poliisin mukaan ole tehty ennakkoilmoitusta. Mielenosoitus ei haitannut kolmelta alkanutta maratonia.

Kaksi mielenosoittajaa loukkaantui lievästi, kun heihin törmäsi henkilöauto.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.