Kahdentoista kuoleman taustalla sikainfluenssa

Suomessa sikainfluenssaan liittyen on menehtynyt jo 12 ihmistä. YLE uutisten mukaan tuoreimmat kuolemantapaukset löytyvät Lapista, Uudeltamaalta ja Etelä-Savosta.

Toissapäivänä sikainfluenssaan liittyen Lapin keskussairaalassa menehtyi noin 40-vuotias nainen sekä Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä noin 70-vuotias mies. Tänään varmistui myös, että virusinfektio oli osasyy viime lauantaina kotonaan kuolleen 37-vuotiaan eteläsavolaisen miehen kuolemantapauksessa.

- Kaikilla kolmella oli perussairauksia, joiden vuoksi he kuuluivat sikainfluenssan riskiryhmiin, THL:n ylilääkäri Markku Kuusi kertoo YLE uutisille.

Kaikkiaan Suomessa on varmistettu yli 5 000 sikainfluenssatartuntaa. Todellinen sairastuneiden määrä on kuitenkin moninkertainen. Sairastuneita on jo yli satatuhatta, ehkä enemmänkin, Kuusi arvioi.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.