Kahta puukotettiin kauppakeskuksessa Helsingissä, epäilty karussa

Kahta miestä puukotettiin helsinkiläisessä kauppakeskus Itiksessä keskiviikkona illansuussa.

Uhrit vietiin sairaalaan, mutta heidän vammansa ovat lieviä, kertoi yleisjohtaja, komisario Teemu Lappalainen STT:lle.

Puukotus tapahtui kauppakeskuksessa Itäkeskuksessa hieman kello 18:n jälkeen. Puukotuksista epäiltynä etsitään yhtä miestä. Iltakymmeneen mennessä epäilty oli yhä karkuteillä.

Tällä haavaa poliisi tutkii toista puukotusta murhan yrityksenä ja toista törkeänä pahoinpitelynä.

Puukotuksista kertoi ensimmäisenä Helsingin Sanomat.

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.