Kaisaniemi halutaan takaisin metrokartalle – aseman nimen palauttamisesta äänestys

Helsingin kaupunginvaltuusto äänestää huomenna Kaisaniemen metroaseman nimen palauttamisesta. Asema nimettiin Helsingin yliopistoksi vuoden 2015 alussa yliopiston 375-vuotisjuhlavuoden kunniaksi.

– Kyse on paitsi metron käyttäjien palautteen kunnioittamisesta, mutta myös huonon päätöksen korjaamisesta, kommentoi aloitteen nimenpalauttamisesta tehnyt vasemmistoliiton valtuutettu Henrik Nyholm.

Suurinta aseman uuden nimen vastustus on ollut Helsingin kaupungin pelastustoimella.

– Yliopiston juhlavuosihurmio on ohi ja valtuutetut voivat osoittaa todellisen kantansa punnitessa muun muassa turvallisuusnäkökulman päätöksessä. Helsingin yliopisto voisi maantieteellisesti olla metroradasta puolet asemista, kun Kaisaniemi johdattaa pelastusyksikön aina oikeaan, Nyholm jatkaa.

Nimen vaihtamisesta edestakaisin on aina kuluja, mutta ajankohta olisi tällä kertaa otollinen. Kaikki asemakartat, -kyltit ja muut materiaalit menevät syksyllä uusiksi, kun länsimetron liikennöinti alkaa.

Nyholmin mukaan jokaisesta valtuustoryhmästä on luvassa tukea nimen palautukselle. Suurimmassa yli 3400 osallistujaa keränneessä Helsingin Uutisten kansalaiskyselyssä marraskuulta 2015 85 prosenttia vastaajista kutsuu metroasemaa yhä Kaisaniemeksi.


Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.