Kaj Turunen: Finavian yhtiökokous puimaan kanteita miljoonakorvauksista

Eduskunnan talousvaliokunnan puheenjohtaja Kaj Turunen (ps.) toivoo, että Finavian yhtiökokous kutsutaan koolle päättämään mahdollisista kanteista, joilla yhtiö voisi saada korvauksia vuoden 2011 johdannaistappiosta. Turusen kannasta kertoi ensimmäisenä Yle.

Turusen mukaan yhtiökokous pitää kutsua koolle vasta sen jälkeen, kun kaikki asiaa koskevat selvitykset on saatu valmiiksi.

– Paras hetki tehdä päätös on vasta selvitysten jälkeen. Päätöksenteon tueksi on hyvä saada kaikki mahdollinen tieto, ettei yhtiökokous tee puutteellisilla tiedoilla päätöksiä, Turunen sanoo.

Finavian toimintaan liittyviä selvityksiä tekevät Valtiontalouden tarkastusvirasto (VTV), Finanssivalvonta ja poliisi. Selvitykset tulevat Turusen arvion mukaan valmiiksi huhtikuuhun mennessä.

VTV selvittää, miksi valtionyhtiö Finavia luopui kai­kis­ta oi­keus­toi­mis­ta 34 mil­joo­nan eu­ron joh­dan­nais­tap­pioi­den sel­vit­tä­mi­sek­si. Myös liikenne- ja viestintäministeri Anne Bernerin (kesk.) omistajaohjaustoiminta selvitetään VTV:n selvitysten yhteydessä.

Finanssivalvonta tutkii, ovatko ei-suojaavia johdannaissopimuksia myyneet pankit toimineet lain ja hyvän pankkitavan mukaan. Selvitykset koskevat lähinnä Danske Bankin toimintaa. Poliisi tutkii sitä, ketkä olivat vastuussa vuosien 2009–2011 tappioista.

"Pörssiseikkailuissa pitäisi käyttää harkintaa"

Turunen toivoo, että Finavian pörssiseikkailuista otettaisiin opiksi. Hänen mukaansa valtionyhtiöiden sijoitustoiminnasta pitäisi keskustella nykyistä laajemmin ja pelisääntöjä tarkentaa. 

– Valtionyhtiöissä tällaisissa pörssiseikkailuissa pitäisi käyttää harkintaa ja varmistaa, että osaamista on riittävästi. Finavian johdannaiskaupoissa on ollut selvästi nähtävissä, että osaamista ei ole ollut tarpeeksi.

Finavialle on tullut yhteensä 34 miljoonan euron tappiot johdannaiskaupoista. Suurimmat tappiot ovat tulleet vuonna 2011, jolloin tappiot nousevat yli 20 miljoonaan. Käytännössä kanteet voidaan nostaa vain vuoden 2011 johdannaistappioista, koska vuoden 2010 tappioiden kanteiden nostamisen määräaika umpeutuu vuoden lopussa.

Bernerin toimintaa Turunen ei kritisoi.

– Uskon ja luotan, että Berner on toiminut oikein. VTV selvittää hänen toimintaansa, ja asiaa voidaan katsoa sen jälkeen uudelleen.  

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.