Kaksi kuoli liukkailla maanteillä

Liukas keli laittoi tänään autoilijoiden ajotaidot koetukselle. Liikkuvan poliisin tietoon tuli pelkästään Etelä-Suomen läänin alueella iltaan mennessä sata liikenneonnettomuutta. Normaalina arkipäivänä onnettomuuksia sattuu koko vuorokauden aikana 20-40.

Huonot ajokelit vallitsivat myös Itä-Suomessa ja Keski-Suomessa: lunta pyrytti ja tupruileva lumi haittasi näkyvyyttä. Lisäksi nopea pakastuminen jäädytti tienpintoja. -Nyt tarvitaan malttia, riittävästi autojen turvavälejä ja tarpeen tullen myös vähemmän nopeutta, jotta tilanteen hallinta ei karkaa käsistä, poliisi kehotti.

Vakavin onnettomuus sattui Hyvinkäällä, jossa vuonna 1946 syntynyt mies sai surmansa ulosajossa 3-tien ja 45-tien liittymässä. Myös Tampereella iltapäivällä nuorehko kiinalaismies kuoli auton suistuttua päin tolppaa. Autossa oli myös toinen henkilö, jonka vammojen vakavuudesta ei vielä ole varmuutta. Onnettomuus tapahtui valtatie 9:llä Lahdesjärven kohdalla noin kello 17.30.

Suurin osa onnettomuuksista oli kuitenkin peltikolareita, joissa vältyttiin vakavilta henkilövahingoilta.

Maanantain vastaisen yön pikkupakkanen oli viikonlopun lauhan kelin jälkeen muuttanut teiden pinnat monin paikoin lähes peilijääksi. Autoilijoiden hermoja koetteli myös hetkittäin sankaksikin äitynyt lumisade.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.