Kaksi valiokuntaa lisärakennukseen

Eduskunnan kansliatoimikunta päätti tänään kesällä valmistuvan lisärakennuksen tilojen käytöstä.

Eduskunnan suuri valiokunta ja ulkoasiainvaliokunta saavat uudet kokoustilat kesän kynnyksellä valmistuvasta lisärakennuksesta, kuten aiemmin oli kaavailtukin. Eduskunnan kansliatoimikunta päätti lisärakennuksen tilojen käytöstä tänään.

Eduskunnan hallintoa johtavan kansliatoimikunnan päätös oli yksimielinen, mutta molempien valiokuntien piirissä siirtohanke oli ehtinyt herättää vastustusta. Eduskuntatalon eteläpuolelle ns. pikkuparlamentin puistikkoon rakennettavaan lisärakennukseen tulee myös työhuoneita kansanedustajille ja heidän avustajilleen sekä osalle eduskunnan virkamiehiä sekä muitakin kokoustiloja. Lisärakennuksen ensimmäiseen kerrokseen tulee yleisölle avoin tiedotuspiste.

Uusi lisärakennus otetaan käyttöön kesän aikana ja talon avajaisia vietetään syksyllä.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.