Kaleva: Joka toinen tyytyväinen Kataiseen pääministerinä

Jyrki Katainen (kok.) kelpaa pääministeriksi lähes joka toiselle suomalaiselle, kirjoittaa Kaleva.

Lehden kyselyyn vastanneista 40 prosenttia on melko tyytyväinen ja 7 prosenttia erittäin tyytyväinen Kataisen alkuun pääministerinä. Hieman alle kolmannes tukee häntä osittain, ja tyytymättömiä on viidennes vastaajista.

– Ihmiset eivät ole valtavan tyytyväisiä Kataiseen, mutta häneen ei kohdistu valtavan suurta kritiikkiäkään, pohtii lehdessä politiikan tutkija Petri Koikkalainen Lapin yliopistosta.

Tutkijan mukaan Kataisen kannatusta voi heikentää vallan ja näkyvyyden jakaminen muille ministereille sekä hallitukselta odotetut tiukat säästötoimet.

Tyytyväisimpiä Kataiseen ovat järjestyksessä kokoomuksen, vihreiden ja demareiden kannattajat.

Kalevan TNS-Gallupilla teettämään kyselyyn vastasi 970 täysi-ikäistä suomalaista. Virhemarginaali on kolme prosenttiyksikköä suuntaansa.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.