Kaleva: Södermanin mielestä lama nosti herrat kansan yläpuolelle

Eduskunnasta pois jäävän SDP:n kansanedustajan Jacob Södermanin mukaan eduskunta etääntyi kansasta 1990-luvun lamassa ja tämä on jäänyt pysyväksi olotilaksi.

Söderman sanoo Kaleva-lehden haastattelussa, että lama nosti herrat kansan yläpuolelle ja jähmetti työväenliikkeen. Nousu edellytti lähtemistä markkinatalouden kelkkaan, mutta siitä ei koskaan hypätty takaisin pohjoismaisempaan politiikkaan. Hän sanoo kokeneensa palatessaan eduskuntaan 2007, että talon seinät olivat paksuuntuneet ja kansalaisten tarpeiden sijasta puhuttiin budjettiraameista ja infrastruktuureista.

Södermanin mielestä työväenliike on juuttunut vanhoihin toimintatapoihin ja käsityksiin työelämästä, ja SDP:nkin muutos on kesken. Hän moittii hallitusten juuttuvan liikaa ohjelmiinsa, kun esimerkiksi tällä vaalikaudella sovitut veronalennukset tehtiin taantuman tulosta huolimatta.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.