Kaleva: Venäjä lisää sotakalustoa Suomen rajan tuntumassa

Alakurtin lentotukikohtaa lähellä Suomen rajaa ollaan ottamassa uudelleen aktiivikäyttöön. Tukikohdan kunnostamisesta kertoivat lokakuun alussa muun muassa venäläinen verkkolehti Gazeta.ru sekä norjalainen Barents Observer.

Lehtien mukaan Murmanskin uusi kuvernööri Dmitri Dmitrienko ja duuman puolustuskomitean murmanskilaistaustainen jäsen Mihail Nenashev ovat molemmat vahvistaneet, että Alakurttiin ollaan sijoittamassa ilmailuprikaatin yksikköä.

Viime vuodet lähes tyhjillään olleen ja pahasti rapistuneen Alakurtin tukikohdan kunnostustyöt on tarkoitus aloittaa vielä tänä vuonna., kirjoittaa sanomalehti Kaleva.

"Sinne sijoitetaan joitakin kymmeniä sotilashelikoptereita", Nenashev totesi Gazeta.run mukaan.

Venäjän armeijan budjetti on yli kaksinkertaistunut 2000-luvulla. Rahojen sanotaan kuitenkin menneen pääosin 90-luvun romahduksen jälkien korjailuun. Toiminnan uskotaan siirtyneen samalla etelään, kauas Suomen rajoilta.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.