Kalkkitehdas paloi Etelä-Savossa

Tulipalo on tuhonnut pahoin kalkkitehdasta Virtasalmella. Loukolammen kalkkitehtaalta kerrotaan, ettei palo aiheuttanut henkilövahinkoja.

Aamulla syttynyt tulipalo on aiheuttanut laajat tuhot Loukolammen kalkkitehtaalla Pieksänmaan Virtasalmella. Tehtaalta kerrotaan, että palo oli alkanut varastosta. Palo ei aiheuttanut henkilövahinkoja. Palomestari Ismo Moilanen Etelä-Savon pelastuslaitokselta kertoi, että kuuden aikoihin havaittu palo tuhosi tehtaan tuotantotilat, osan kuljettimista ja kalkkivaraston kattorakenteita.

Myyntipäällikkö Pasi Naukkarisen mukaan tehtaan tuotantotoiminta keskeytyy, mutta tarkempaa aikaa hän ei pystynyt määrittelemään katkokselle. Aineellisten vahinkojen suuruudeksi hän arvioi useita satoja tuhansia euroja.

Palo myöhästytti myös junia

Palo vaikutti myös tehtaan lähellä sijaitsevan Savon radan junaliikenteeseen. VR:stä kerrottiin, että Pieksämäki-Haukivuori-väliltä jouduttiin katkaisemaan sähköt turvallisuussyistä noin tunniksi. Katkon aikana junaliikenne hoidettiin dieselveturin avulla.

Paloa oli sammuttamassa palokunnan yksiköitä Pieksämäeltä, Pieksänmaalta, Haukivuorelta ja Mikkelistä. Palon jälkisammutus jatkui iltapäivään. Poliisi aloitti tutkinnan palopaikalla torstaina aamupäivällä. SMA Saxo Mineral Oy:n Virtasalmen Loukolammen tehdas jalostaa dolomiittikalkkia.

Tehdas aloitti toimintansa 1900-luvun alussa ja työllistää nykyään seitsemän henkilöä. Yhtiön kaksi muuta tuotantolaitosta sijaitsevat Torniossa ja Keminmaassa.

(MTV3-STT)

(Seitsemän uutiset 17.02.2005)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.