Kalkkunan tuotanto kaksinkertaistunut 2000-luvulla

Moni suomalainen valitsee tänäkin vuonna joulupöytäänsä kotimaisen kalkkunan kinkun asemesta tai maistelee molempia. Kalkkunaa suosivat varsinkin kevyen ruuan ystävät.

Lapinlahdelta lähtee maan ruokakauppoihin kotimaista sorsaa, ankkaa, fasaania ja kalkkunaa. Finnwild Oy on Suomen suurin erikoislintujen tuottaja. Linnut kasvatetaan, teurastetaan ja pakataan itse. Kalkkunabisnes on yrityksen liikevaihdosta noin puolet.

- Kalkkunaa lähtee meiltä vuosituotantona noin 40 000 kappaletta, mutta varsinaista joulukalkkunaa noin 10-15 000 kappaletta kokonaisena lintuna, Finnwild Oy:n toimitusjohtaja Jouko Kumpulainen sanoo.

Kaksitoistaviikkoisena kalkkunasta tulee noin viiden kilon paisti. Lapinlahtelaiskalkkunoista suurin osa päätyy Etelä-Suomen pöytiin, mutta jouluaikaan lintua myydään joka puolelle maata.

- Kalkkunanlihan tuotanto on lisääntynyt Suomessa paljon. Vuonna 1995 määrä oli 2,2 miljoonaa kiloa, nyt ollaan noin 14 miljoonassa kilossa, Kumpulainen kertoo.

Kuopion kauppahalli vilisee kinkkutilausten noutajia. Joukossa on kuitenkin sen verran myös kotimaisen kalkkunan kysyjiä, että kauppiaiden on se otettava huomioon. Kalkkunaa löytyy tuoreena ja savustettuna, kokonaisena ja fileenä. Suosituinta on filepaisti.

- Viime vuonna meiltä loppui kesken, ja nyt olemme varautuneet. Saa nähdä jääkö uudelle vuodelle vai meneekö jouluna, kauppias Reijo Savolainen kertoo.

Suomessa syödään jouluna noin 600 000 kinkkua, joten kalkkuna ei suinkaan ole syrjäyttämässä possua joulupöydästä. Vähärasvaisena ja proteiinipitoisena kalkkuna on kuitenkin varsinkin terveystietoisten kuluttajien suosiossa.

(MTV3)

(Seitsemän uutiset 22.12.2004)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.