Mainos

Kalli: SDP:n uusi pj. hallitustyöhön

Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Timo Kalli pitää tärkeänä, että SDP:n uusi puheenjohtaja olisi mukana hallituksen työskentelyssä.

Kummankin suuren hallituspuolueen puheenjohtajan paikka on hänen mukaansa päätöksenteon ytimessä, jotta puheenjohtaja voi kaikissa oloissa puolustaa hallitusta.

-Hallitusyhteistyön ja -työskentelyn kannalta olisi toivottavaa, että kesäkuun puoluekokouksen jälkeen SDP olisi tältäkin osin sataprosenttisesti hallituksessa mukana, Kalli sanoo keskustan pää-äänenkannattajassa Suomenmaassa.

Kallin mukaan kyse on viime kädessä SDP:n omasta asiasta, mutta puolueen kannattaa "ainakin toisella korvalla kuunnella, mitä naapurissa asioista ajatellaan".

Kallin mielestä SDP.n nykyisellä puheenjohtajalla Paavo Lipposella oli ymmärrettävät syynsä jättäytyä hallituksen ulkopuolelle, mutta SDP:n uudella puheenjohtajalla ei sellaisia pitäisi olla.

Kallin mukaan on tärkeää, että jos kesäkuussa valittava puheenjohtaja ei vielä hallituksessa ole, hän sinne tulisi.

(MTV3-STT)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.