Kalliomäki: Alkoholiveroa voidaan tarvittaessa nostaa

Valtiovarainministeri Antti Kalliomäki jarruttelee puheita alkoholiveron nostosta. Kalliomäki huomauttaa, ettei väkevien viinojen kulutuksen nousu riitä pelkästään veron nostamisen perusteeksi.

Valtiovarainministeri Antti Kalliomäen mukaan alkoholiveron nostamista voidaan harkita heti, kun se tulee tarpeelliseksi. Alkoholin maaliskuisesta veronalennuksesta ei ole Kalliomäen mukaan kuitenkaan vielä olemassa sellaista tietoa, joka osoittaisi korotuksen tarpeelliseksi.

Helsingin Sanomien haastatteleman valtiovarainministerin mukaan väkevien viinojen kulutuksen lisääntyminen ei ole vielä riittävä syy ryhtyä pohtimaan veronkorotusta. Kalliomäki huomauttaa, että veronalennuksen vaikutukset suomalaisten juomatapoihin ovat olleet täsmälleen sellaisia kuin niiden etukäteen oletettiin olevan.

Korotuksen tarpeellisuutta pohditaan hänen mukaansa sitten, jos sosiaali- ja terveysministeriön selvitys veronalennuksen vaikutuksista antaa siihen aihetta. Kalliomäki uskoo, että korotustarpeesta keskustellaan kesän budjettiriihessä.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.