Kalliomäki: EU:sta ei tule puolustusliittoa

Valtiovarainministeri Antti Kalliomäki korostaa, että EU ei ole turvalausekkeistaan huolimatta kehittymässä puolustusliitoksi.

Toisin kuin Natolla, EU:lla ei ole todellisia voimavaroja jäsentensä puolustamiseen, ja Nato-jäsenet haluavat pitää Naton puolustuksensa perustana. Siksi liittoutumisesta puhutaan vasta puhuttaessa Naton jäsenyydestä, Kalliomäki sanoi.

Suomen ei silti pidä oudoksua EU:n puolustusulottuvuuden kehittämistä tai vetäytyä siitä syrjään. Kalliomäki arvioi, että Suomen päätös liittyä Euroopan unioniin perustui suurelta osin tunnustettuun turvallisuuden tarpeeseen.

Keskustelu EU:n turvallisuusulottuvuudesta ja yhteisestä puolustuksesta alkoi Suomessa kuitenkin vasta myöhemmin.

-Suomelle olennaista on osallistuminen yhteisen puolustuksen kehittämiseen päättäjänä, ei tarkkailijana. Suomen ei tule kevyin perustein irrottautua unionin puolustuksesta, Kalliomäki sanoi.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.