Kalliomäki: Kuntien taattava palvelujen laatu

Valtiovarainministeri Antti Kalliomäki muistuttaa, että sosiaali- ja terveyspalvelujen lisäksi satsauksia tarvitaan kunnissa myös koulutuspalveluihin.

Valtiovarainministeri ja kunnallisvaaliehdokas Antti Kalliomäki (sd.) kehottaa kuntia tulevina vuosina huolehtimaan siitä, että niillä on riittävät resurssit keskeisiin palveluihin. Kunnat joutuvat väestön ikääntyessä panostamaan yhä enemmän sosiaali- ja terveyspalveluihin, mutta satsauksia tarvitaan myös koulutuspalvelujen laatuun, sanoi Nurmijärvellä puhunut Kalliomäki.

- Koulutussatsaukset - peruskoulusta lähtien - on pidettävä riittävän korkealla, että Suomi pystyy tarjoamaan eri alojen huippuosaamista yhä kovenevassa maailmanlaajuisessa kilpailussa, Kalliomäki neuvoi.

Riittävien resurssien ohjaamiseksi oikeisiin tarpeisiin Kalliomäki suositteli peruspalveluohjelmaa ja -budjettia. SDP:n näkemys on edelleen, että palvelut on pääosin järjestettävä kuntien omana työnä. Kilpailuttaminen on joissakin tapauksissa heikentänyt palvelujen laatua, jos ratkaisut on tehty vain hinnan perusteella.

- Kuntien henkilöstön työehdot eivät saa olla kilpailutuksen kohteena. Kuntasektoristakaan ei saa tehdä halpatyövoima-aluetta, vaan työstä on maksettava sellainen palkka, että sillä tulee toimeen. Kokonaistaloudellisesti se on järkevintä, totesi valtiovarainministeri.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.