Kalliomäki on huolissaan kouluviihtyvyydestä

Kalliomäki myös tehostaisi koko koulutusjärjestelmää.

Opetusministeri Antti Kalliomäki on huolissaan kouluviihtyvyydestä. Sen kohentamiseksi on ryhdyttävä toimiin jo lähiaikoina.

Uhkana on se, että kielteisesti kouluun suhtautuvat lapset menettävät täysin kiinnostuksensa oppimiseen. Elinikäinen oppiminen on Suomen menestymisen kannalta ratkaiseva asia.

Kalliomäen mukaan kouluviihtyvyyteen liittyviä kysymyksiä voisi tarkastella esimerkiksi hallituksen koulutuspoliittisessa selonteossa ensi keväänä. Maanantaina opetusministerille luovutetaan kouluviihtyvyyttä käsittelevä työryhmämuistio.

Kalliomäki myös tehostaisi koko koulutusjärjestelmää. Perusopetuksessa parempiin tuloksiin voitaisiin päästä nykyisillä resursseilla, ja korkeakoulujen pitäisi tiivistää yhteistyötään. Lisäksi lukukausimaksujen asettamista EU- ja Eta-maiden ulkopuolelta tuleville opiskelijoille voidaan edistää, jos se ei aiheuta säröä Suomen koulutusjärjestelmään.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.