Kampanjakatto jakaa puolueita vaalirahoitustoimikunnassa

Puoluekohtaisesta kampanjakatosta arvellaan nousevan suurimman kompastuskiven vaalirahoitusta pohtivassa toimikunnassa, jonka on määrä saada työnsä valmiiksi tammikuussa. Tänään toimikunnan kokouksessa koottiin mielipiteitä tammikuussa käsiteltävää mietintöluonnosta varten.

Toimikunnan puheenjohtajan Lauri Tarastin mukaan tavoitteena on vaalirahoituksesta kokonaan uusi laki, johon sisältyisi viitisentoista pykälää. Nykyinen vuodelta 2000 oleva laki käsittää vain velvollisuuden ilmoittaa yksittäisen ehdokkaan suurimmat tukijat, mutta se ei sisällä esimerkiksi rangaistusta ilmoittamatta jättämisestä.

Puolueista ainakin kokoomus vastustaa puoluekohtaista kampanjakattoa, koska se katsoo olevan mahdotonta valvoa sitä. Lisäksi toimikunnassa on erilaisia mielipiteistä yksittäisen ehdokkaan ilmoitusvelvollisuuden tarkkuudesta.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.