Kanerva Etyjistä ja Venäjästä: "Jatketaan puhtaalta pöydältä"

Etyjin yleiskokouksen puheenjohtaja Ilkka Kanerva uskoo Venäjän osallistuvan jatkossa normaalisti Etyjin yleiskokouksen toimintaan.

Kanerva tapasi Venäjän duuman puhemiehen Sergei Naryshkinin Moskovassa perjantaina iltapäivällä. Kanerva matkusti Moskovaan normalisoidakseen suhteita Venäjään heinäkuisen kokousjupakan jälkeen.

Kanerva kertoo nostaneensa keskustelussa tapauksen suoraan esiin.

– Oli kyllä aika reipashenkinen keskustelu puolin ja toisin. Ei siinä kuvia kumarrettu, Kanerva kertoi STT:lle Moskovasta kokouksen jälkeen.

Suomi esti Naryshkinin ja viiden muun venäläispoliitikon pääsyn maahan Etyj-kokouksen aikana, koska nämä ovat EU:n matkustuskiellossa. Venäjä lähetti kokoukseen lopulta vain yhden edustajan, vaikka maan delegaatiossa oli alkujaan 15 jäsentä. Kanerva sanoo selvittäneensä Naryshkinille tarkoin Suomen päätöksen taustat.

– Kerroin, miksi Etyj ja Suomi toimivat niin kuin ne toimivat, ja miksi EU toimi niin kuin se toimi. Molemmin puolin todettiin, että jatketaan puhtaalta pöydältä. He tulevat koko kapasiteetillaan jatkossa mukaan Etyjin yleiskokouksen toimintaan, Kanerva vakuuttaa.

Kanerva ei usko, että tapausta unohdetaan Venäjällä, mutta sanoo suhtautuvansa luottavaisesti siihen, ettei asia enää rasita Etyjin ja Venäjän suhteita. 

"En syytä sinua, vaan Suomen hallitusta" 

Venäläinen uutistoimisto Tass uutisoi näkyvästi perjantaina Kanervan vakuuttaneen venäläisille, ettei kokousjupakan kaltaisia ongelmatilanteita tule enää tapahtumaan.

– Venäjällä on suuri rooli yleiskokouksen toiminnassa. Olen sataprosenttisen varma, että tulevaisuudessa voimme estää tällaiset tilanteet, Tass raportoi Kanervan todenneen toimittajille tiedotustilaisuudessa neuvottelun jälkeen.

Uutistoimisto kertoo Naryshkinin todenneen tapaamisessa, ettei tämä syytä Etyj-puheenjohtajaa Suomen päätöksestä evätä venäläisten maahanpääsy.

– Pidän sinusta hyvin paljon, ja olen nähnyt miten ahkerasti olet tehnyt töitä valintasi jälkeen. En tietenkään syytä sinua siitä, mitä Helsingissä tapahtui. Syytän Suomen hallitusta, Tass lainaa.

Heinäkuun alussa presidentti Vladimir Putinin tiedottaja Dimitri Peskov sanoi, että Venäjän mielestä päätös evätä duuman puhemiehen matka kokoukseen oli pöyristyttävä. Puhemies Naryshkin itse arvioi tällöin, että päätös on tehty Saksan ja Yhdysvaltain painostuksesta.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.