Kännykkäsäteilylle puhtaat paperit

Työterveyslaitoksen matkapuhelintutkimuksessa ei ole voitu osoittaa selvää yhteyttä koehenkilöiden yliherkkyysoireilun ja matkapuhelinten radiotaajuuskenttien altistumisen välillä.

Tutkimustesteissä koehenkilöt tunsivat terveyshaittoja myös silloin kuin matkapuhelin oli kiinni.
-Koehenkilöiden kokemien terveyshaittojen syynä saattavat siten olla muut sairaudet tai fysiologiset ominaisuudet, joiden selvittämiseen tässä tutkimuksessa ei ollut mahdollista, tutkimusprofessori Maila Hietanen toteaa.

Matkapuhelintutkimuksen lähtökohtana olivat Työterveyslaitokseen muutamien viime vuosien aikana tulleet tiedustelut ja havainnot erilaisista koetuista yliherkkyysoireista. Tyypillisiä matkapuhelinten käyttöön liitettyinä oireita olivat päänsärky ja muut tuntemukset päässä ja silmissä, huimaus ja yleinen heikotus, hermostolliset oireet sekä epämääräiset tuntemukset päässä, silmissä sekä kaulan ja niskan alueella.

Kolme eri puhelintyyppiä

Itse tutkimukseen osallistui 20 vapaaehtoista, jotka olivat ilmoittaneet sairastavansa yliherkkyysoireita. Tätä

Kännykkämaston pystytystä

oireilua tutkittiin kolmella kännykkätyypillä eli NMT900:lla GSM900:lla ja GSM1800:lla. Tutkimukset tehtiin Nurmijärvellä ja Kuopiossa maaseutuympäristössä, joissa radio- ja tv-lähettimien ja tukiasemien taustakentät olivat poikkeuksellisen vähäisiä.

Kullekin koehenkilölle tehtiin kolme sokkotestiä, joista yksi oli valealtistus. Itse tutkimuksen aikana koehenkilön tuli kuvailla tuntemiaan oireita kussakin testitilanteessa. Yhtä lukuunottamatta kaikki koehenkilöt ilmoittivat kokevansa terveyshaittoja lähes kaikissa testitilanteissa. Oireita ilmaantui kaikilla kännykkätyypeillä ja eniten valealtistustilanteissa. Yksi koehenkilö ei huomannut mitään poikkeuksellista terveydentilassaan yhdessäkään testissä.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.