Kansa arvostaa kotimaista teollisuutta

Suurin osa suomalaista arvostaa kotimaista teollisuutta. Tänään julkaistun kyselyn mukaan 94 prosenttia kansalaisista antaa teollisuudelle melko hyvän tai erittäin hyvän arvosanan. Taloudellisen tiedotustoimiston teettämään kyselyyn haastateltiin reilua tuhatta suomalaista.

Erityisen hyvinä pidetään teollisuuden työntekijöiden ammattitaitoa ja teknologisen kehityksen tasoa. Ei olekaan ihme, että miltei kaikki suomalaiset uskovat teollisuuden menestymismahdollisuuksiin seuraavan kymmenen vuoden aikana.

Teollisuus saa kuitenkin kritiikkiä yhteiskunnallisesta vastuusta ja ympäristökysymyksistä. 40 prosenttia suomalaisista uskoo teollisuuden yritysjohtajien moraalin olevan melko tai erittäin huonoa, ja yli puolet kansalaisista pitää teollisuuden vaikutuksia luontoon huonoina. Vaikka teollisuutta pidetään edelleen uhkana ympäristölle, sen arvioidaan kuitenkin tehneen paljon työtä ympäristön suojelemiseksi.

Mielipiteet muuttuneet vuosikymmenessä

Teollisuuden myönteinen yleiskuva yllätti jopa tutkimuksen tekijät. Mielikuvat teollisuudesta ovat muuttuneet selvästi 90-alun lamavuosista, jolloin vastaavaa tutkimusta alettiin tehdä. Tuoreissa tuloksissa näkyykin talouden nousukausi, arvelee Suomen Gallupin tutkimusjohtaja Juhani Pehkonen. Taloudelliset suhdanteet heilauttelevat ihmisten mielipiteitä teollisuudesta, ja laskusuhdanteessa oltaisiin kriittisempiä.

Erityisen radikaalisti on muuttuneet nuorten, alle 25-vuotiaiden mielipide teollisuudesta työpaikkana. Kymmenen vuotta sitten pidettiin lähes toivottomana tehtävänä saada teollisuustyöstä nuorten mielestä houkuttelevaa, niin vastenmielisenä nuoret sitä pitivät. Nyt nuoret olivat kuitenkin jo myönteisimmin teollisuustyöhön suhtautuva ikäryhmä, ja yli puolet heistä piti teollisuustyötä mielenkiintoisena ja houkuttelevana.

Ulkomaalaisomistus herättää ristiriitaisia tunteita



Teollisuuden omistuspohja on viime vuosina kansainvälistynyt, eikä suomalaisten mielestä pian monikaan menestyvä yritys ole enää suomalaisessa omistuksessa. Valtaosa väestöstä pitää ulkomaalaisten kiinnostusta hyvänä asiana, mutta samaan aikaan teollisten työpaikkojen pelätään siirtyvän ulkomaille. Epävarmuutta herättää myös se, yrittäisikö kansainvälinen yritys pahan päivän tullen pitää kiinni Suomessa olevista työpaikoista. Noin puolet kansalaisista suosittaakin yrityksiä välttämään viimeiseen asti yhdistymistä ulkomaisten yhtiöiden kanssa.
(STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.