Kansa haluaa hoitajille reilun palkankorotuksen

Suomen lähi- ja perushoitajaliiton kyselyn mukaan lähes 90 prosenttia suomalaisista pitää hoitajien nykyistä 1600 euron peruspalkkaa liian pienenä.

Enemmistö suomalaisista kannattaa hoitajille muita aloja isompaa palkankorotusta.

Suomen lähi- ja perushoitajaliiton Superin teettämän mielipidekyselyn vastaajista 86 prosenttia on sitä mieltä, että lähi- ja perushoitajien palkkoja tulisi korottaa enemmän kuin muilla aloilla.

Liki kahdeksan vastaajaa kymmenestä pitää hoitajien nykyistä noin 1600 euron peruspalkkaa liian pienenä. Seitsemän kymmenestä pitää myös oikeutettuna, jos hoitajat päättävät lakkoilla palkkojen nostamiseksi. Suomen Gallupin tekemään kyselyyn vastasi noin tuhat kansalaista.

Superin puheenjohtajan Juhani Palomäen mukaan tulevissa palkkaneuvotteluissa punnitaan myös se, mihin suuntaan hoitajapula kehittyy.

- Kansan myönteinen asenne on ollut aistittavissa jo pitkään. Hoitajien palkkojen korjaaminen on tärkeä kansallinen hanke. On syytä miettiä, saadaanko nykyisillä palkoilla ja työoloilla ihmisiä hoitoalan töihin, Palomäki varoittaa.

Palomäen mielestä valtiota tarvitaan apuun, jotta köyhilläkin kunnilla olisi varaa palkankorotuksiin.

- Meillä on selkeä taju siitä, että korotukset tulevat kuntien kukkaroista. Suomessa on toistasataa negatiivisen vuosikatteen kuntaa, joten myös valtion on kannettava vastuuta. Hallitusohjelmassahan on selkeä maininta, että valtionosuuksia lisätään osana naisvaltaisten alojen palkkaratkaisua, Palomäki muistuttaa.

Runsasta 68 000 lähi- ja perushoitajaa edustavan Superin hallitus sopii tällä viikolla tuloneuvottelutavoitteistaan koskien muun muassa työaikoja, määräaikaisia työsuhteita sekä luottamusmiehen asemaa. Euro- tai prosenttimääräiset korotustavoitteet liitto lyö lukkoon kesän jälkeen.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.