Kansa hyväksyy poliisin valheet

Valtaosa kansalaisista hyväksyy poliisilta väärän tiedon antamisen ääritilanteissa.

Suomalaisista jopa 82 prosenttia hyväksyy sen, että poliisi antaa julkisuuteen väärää tietoa ääritilanteissa, kuten taannoisen sieppausdraaman yhteydessä. Poliisi valehteli tietoisesti selvitellessään Herlinien sukuun kuuluvan naisen sieppausta.

Tämä käy ilmi Kalevan ja neljän muun maakuntalehden kyselystä, jonka Taloustutkimus toteutti alkuviikosta. Tutkimuksessa haastateltiin yli tuhatta suomalaista.

Poliisiylijohtaja Mikko Paatero hykertelee tutkimustulokselle.

- Luvut kertovat myös, että ihmiset näkevät äärimmäisten yksittäistapausten yli luottamusta punnitessaan. Mutta vaikka kansalaisten luottamus on näin vahva, poliisin on muistettava, ettei se ole itsestäänselvyys, vaan se voidaan menettää nopeastikin, Paatero kommentoi Kalevassa.

- Poliisi ei saa missään tapauksessa päästää tilannetta siihen, että ihmiset rupeaisivat pohtimaan, mahtaako poliisi tälläkään kertaa kertoa totuutta, hän kuitenkin korostaa.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.