Kansa tyrmää työttömyysturvan porrastamisen

Kansalaiset tyrmäävät suunnitelmat porrastaa ansiosidonnainen työttömyysturva. Valtiovarainministeriön aikeita työttömyysturvan porrastamisesta vastustaa lähes 60 prosenttia suomalaisista.

Suomen Gallupin Väli-Suomen sanomalehdille tekemän selvityksen mukaan 59 prosenttia kansalaisista vastustaa työttömyysturvan porrastamista. Ajatusta kannattaa 32 prosenttia kansasta.

Niinistö, Sauli

Valtiovarainministeri Sauli Niinistön esitys työttömyysturvan porrastamisesta saa vahvan tuen vain kokoomuslaisten ja yrittäjien keskuudessa. Voimakkaimmin ajatusta vastustavat vasemmistopuolueiden kannattajat ja työttömät.

Ansiosidonnaisen työttömyysturvan pienentämistä työttömyyskauden kuluessa harkitaan parhaillaan hallituksen ja työmarkkinajärjestöjen yhteisessä työryhmässä. Ratkaisu asiasta pyritään saamaan kolmen viikon kuluessa.

Kyselyyn vastasi tuhat suomalaista. Kysely tehtiin viime- ja tällä viikolla.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.