Kansanedustaja: Katsastuksista pitäisi luopua

Kansanedustaja Eero Lehden mukaan säännöllisistä, vuoden välein tapahtuvista katsastuksista voitaisiin luopua Suomessa.

– Aikanaan katsastukset olivat tarpeellisia. Autot olivat huonoja ja tiet heikkokuntoisia ja sorapäällysteisiä. Ajat ovat muuttuneet ja autot kestävät varsin paljon pidempään kuin aikaisemmin, Lehti sanoo.

Lehti pohjaa ajatuksensa Norjassa tehtyyn selvitykseen, joka ei Lehden mukaan tuo Suomen kaltaisesta katsastusjärjestelmästä sellaista lisähyötyä, jonka se kansantalouden kannalta tarvitsisi.

– Kuluttajat joutuvat maksamaan tarpeettomasti ja lisäksi heiltä menee aikaa. Aika on ajanut katsastuksen ohi, Lehti perustelee.

Pistokokeet tien varsille

Kokoomuksen kansanedustajan mukaan katsastukset voitaisiin sen sijaan toteuttaa pistokokeen omaisesti tien päällä. Renkaat ja päästömittaukset voitaisiin Lehden mukaan tarkistaa suoraan teillä.

– EU on jäännyt myös ajasta jälkeen ja häviää muille mantereille, jotka ovat kilpailukykyisempiä ja dynaamisempia juuri näillä hallinnon rasitteilla, Lehti sanoo.

Lehti ei usko, että turvallisuus kärsisi, mikäli säännöllisistä katsastuksista luovuttaisiin.

– Jokainen kuljettaja ymmärtää, että oman turvallisuuden kannalta autoa kannattaa pitää turvallisessa kunnossa. Eihän nykyinenkään järjestelmä aukoton ole. Liikenteessä on katsastuskelvottomia autoja vaikka kuinka paljon. Ne laitetaan sinä päivänä kuntoon, kun ne menevät katsastukseen, Eero Lehti sanoo.

Katsastuksista on tullut varsin kannattavaa toimintaa ja yksityisiä katsastusasemia on noussut nopeasti.

– Jos minäkin olisin katsastustoimiston omistaja, niin tyrmäisin ehdotukseni.

– Katsastustoiminnassa on syntynyt alueellisia monopoleja. Autonomistajan on hankala lähteä autoa katsastamaan sadan kilometrin päähän ja autoilija sietää kerran vuodessa katsastuskustannuksen, Lehti päättää.

Asiasta uutisoi ensimmäisenä Iltalehti.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.