Lepomäki vastaa kohuun: Hyväpalkkaisen on parempikin pysyä työssään eduskuntapestin sijaan

Kokoomuksen kansanedustaja Elina Lepomäki kirjoitti Facebookissa, että kovatuloisempien suomalaisten ei taloudellisesti kannata hakea eduskuntaan. Lepomäki ei ehdottanut palkkioiden nostamista, mutta nettikommenttien perusteella moni kimpaantui edustajan kommenteista.

Kansanedustajien palkkio, 6 380 euroa kuussa, on niin pieni, että kovatuloisempien suomalaisten ei ole taloudellisesti kannattavaa pyrkiä eduskuntaan. Kokoomuksen kansanedustaja Elina Lepomäki nosti Facebook-kommentillaan nettikohun. Monissa kommenteissa Lepomäkeä haukutaan ahneeksi.

Taloussanomat lainaa Tilastokeskuksen uusia tietoja ja niiden mukaan vain kahden ammattiryhmän kokoaikaisesti työskentelevät palkansaajat ylsivät yli 6300 euron kuukausiansioihin.

Lepomäki korostaa, että hän ei Facebook-kommentissaan ottanut kantaa siihen, pitääkö edustajien palkkoja nostaa – tai laskea. 

Lepomäen mielestä kansanedustajien palkkioista puhuttaessa ei pitäisi keskittyä vain summaan, jonka edustaja kuukausittain saa tililleen. Jos joku tienaa nykyisessä työssään yli 6 300 euroa kuussa, ei hänen ole taloudellisesti järkevää hakea kansanedustajaksi. Se ei välttämättä ole pelkästään huono asia, Lepomäki sanoo.

– Jos 35-vuotiaalla diplomi-insinöörillä on korkea palkka ja hyvä duuni, ja hän oikeasti tekee jotain järkevää meidän vientiteollisuudessa, voi olla parempikin, että hän tekee sitä, kuin että hän tulee tänne kansanedustajaksi.

Näkyvyys maksaa "ainakin 50 000"

Moni kansanedustajien palkkioita ihmettelevä kansalainen ei Lepomäen mielestä muista myöskään ajatella kuinka aikaavievää ja kallista eduskuntavaalien kampanjointi on. Lepomäen mielestä ennestään tuntemattomien ehdokkaiden pitää pääkaupunkiseudulla saada nimensä painumaan ainakin 100 000 ihmisen mieleen.

– Jotta saa näin paljon näkyvyyttä, se maksaa ainakin 50 000 euroa. Jos kampanjan hinta on 50 000, siitä joutuu itse maksamaan helposti 20 000–30 000 euroa. Se on mieletön taloudellinen riski.

Helsingin Sanomat kertoi kesäkuussa, että kevään 2015 vaaleissa läpimenneiden ehdokkaiden kampanjat maksoivat keskimäärin 34 000 euroa. Ehdokkaat itse käyttivät keskimäärin 13 000 euroa kampanjaan, lehti kertoo.

Lisäksi kansanedustajaksi himoava ehdokas joutuu ottamaan töistä lomaa, joka on monesti palkatonta, Lepomäki muistuttaa.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.