Kansanedustajaehdokkaat vastustavat Natoa

Kevään eduskuntavaalien ehdokkaat vastustavat Natoa ja vaativat myös kansanäänestyksen järjestämistä Suomen Nato-jäsenyydestä.

Lisäksi ehdokkaat haluaisivat muun muassa rangaista rikollisia nykyistä ankarammin sekä saada seksipalvelujen ostamisen rangaistavaksi teoksi. Tiedot ilmenevät MTV:n ja Alma Median kuuden sanomalehden yhteiseen Vaalikoneeseen vastanneiden 1 027 ehdokkaan mielipiteistä.

Kova politiikka

Suomen Nato-jäsenyys saa ehdokkaiden keskuudessa enemmistön tuomion. Lähes kaikki vastaajat haluaisivat, että Suomen Nato-jäsenyydestä järjestetään kansanäänestys. Ehdokkaat allekirjoittavat miltei yksimielisesti väitteen, jonka mukaan Venäjä merkitsee Suomelle nykyisin enemmän mahdollisuuksia kuin uhkia.

Valtaosa ehdokkaista katsoo, että suurimmaksi puolueeksi nousevan puolueen puheenjohtajan pitäisi saada pääministerin salkku. Vähiten kannatusta on vaalien jälkeisellä hallituksella, jossa istuvat kaikki kolme suurta puoluetta. Eniten kannatusta puolestaan saa SDP:n ja Keskustan yhteishallitus.

Ehdokkaiden mielestä Suomi toimii oikein noudattaessaan tiukkaa ulkomaalaispolitiikkaa esimerkiksi turvapaikanhakijoiden pikakäännytyksen suhtee. Palkka-armeijaa ehdokkaat eivät kannata: Kovin harva on sitä mieltä, että asevelvollisuudesta pitäisi luopua ja siirtyä palkka-armeijaan.

Rikolliset pääsevät kansanedustajaehdokkaiden mielestä aivan liian helpolla. Ehdokkaiden mielestä rikoksista pitäisikin rangaista nykyistä ankarammin. Ehdokkaista valtaosa haluaisi lisäksi saada seksipalvelujen ostamisen rangaistavaksi teoksi.

Perheet, kulttuuri ja pehmeät arvot

Miltei kaikki Vaalikoneessa mukana olevat ehdokkaat kannattavat lapsiperheiden tukien, kuten lapsilisien korottamista. Ehdokkaat eivät sen sijaan halua alentaa tuloveroja, vaikka alennusten vuoksi jouduttaisiinkin tinkimään hyvinvointipalveluista.

Ehdokkaat katsovat, että valtion ei tulisi vähentää rahanjakoa kulttuurille. He eivät myöskään halua viiniä tai keskiolutta maitokauppoihin siitäkin huolimatta, että alkoholin kulutus kasvaisi.

Kansanedustajaehdokkaat kannattavat luonnonsuojelua. Enemmistö heistä toteaa, että ympäristön saastumista on vähennettävä lisäämällä erilaisia haittaveroja.

Terveyskeskusmaksuja ja muita potilasmaksuja ei pitäisi ehdokkaiden mielestä korottaa mittavasti, vaikka korotuksilla parannettaisiinkin terveydenhoidon resursseja.

Ehdokkaat ovat varsin humaaneja: Valtaosa heistä pitää itseään eläinrakkaana ja hyväntekeväisyyteenkin annetaan säännöllisesti rahaa. Samaan aikaan ehdokkaat kuitenkin myöntävät käyttävänsä enemmän henkilöautoa kuin julkista liikennettä.

Ehdokkaat ovat kohtalaisen tyytyväisiä nykyiseen tulotasoonsa. Lisäksi moni heistä olisi valmis muuttamaan töihin ulkomaille. Myös perhe-elämä on tasapainossa ehdokkuuden kanssa. Enemmistö ehdokkaista toteaa viettävänsä mielestään riittävästi aikaa perheensä ja läheistensä kanssa.

MTV:n ja kuuden lehden Vaalikone avautui Internetiin kaksi viikkoa sitten, 20. tammikuuta. Vaalikone on auki aina vaalipäivään 16.3. saakka. Vaalikoneessa on vieraillut jo yli 72 000 eri kävijää.

(MTV3)

MTV:n ja Alma Median sanomalehtien yhteinen vaalikone on ollut helpottamassa äänestäjien valinnantuskaa kaksi viikkoa. Kone esittää runsaat 30 ajankohtaista kysymystä, joihin pyydetään vastaamaan viisinumeroisella asteikolla. (Kymmenen uutiset 04.02.2003)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.