Kansanedustajan tyly arvio: Ruotsalaiset vaan osaavat meitä paremmin – vain yhdessä asiassa Suomi vie voiton

Kansanedustaja Juhana Vartiaisen (kok.) mielestä Ruotsi on onnistunut Suomea paremmin uudistamaan yhteiskuntaa. Ruotsi on usean vuoden ajan kasvattanut talouttaan samalla kun Suomen talous on pätkinyt pakkasella ja nollassa. 

Pitkään Ruotsissa taloustutkijana työskennellyt Vartiainen sanoo, että länsinaapurit ovat onnistuneet hoitamaan talouttaan pitkäjänteisesti ja sopuisasti. 

– Hallitus ja eduskunta ottaa tulevaisuudesta vastuuta eri tavalla kuin Suomessa. Meillä Suomessa kolmikantaisesta päätöksenteosta on tullut rasite. Täällä kestää viedä kauan läpi sellaisia taloutta vahvistavia uudistuksia, jotka muissa Pohjoismaissa on tehty ajat sitten. Tämä johtuu siitä, että meillä hallitus ja eduskunta eivät ole ottaneet riittävästi vastuuta ja työmarkkinajärjestöille on annettu liikaa valtaa.

Vartiaisen mukaan ruotsalaiset yritykset ottavat lähtökohdakseen pääsyn kansainvälisille markkinoille, ja se tuottaa usein tulosta. Hänen mukaansa mielikuva ruotsalaisesta jahkailevasta päätöksenteosta ei pidä paikkaansa.

– Ruotsissa keskustallaan ja keskustellaan työpaikoilla ja virastoissa. Sitten kun on keskusteltu ja kaikkien mielipide on kysytty, sitten tehdään päätöksiä.

Aamuisessa SuomiAreena-keskustelussa Vartiainen otti esimerkiksi suositun suomalaisen uutustuotteen nyhtökauran, jota hehkutetaan Suomen mahdollisena vientihittinä. 

– Kun ajatellaan näitä puhti- ja nyhtökauroja, niin niitä pitäisi myös markkinoida. Luomussa on valtava potentiaali, jota ei ole käytetty. Minua huolettaa se, että kaikki vaan nyt puhuvat nyhtökaurasta. Meillä pitäisi olla 80 sellaista tuotetta. Samalla kun me vaan puhumme nyhtökaurasta, ruotsalaiset ovat myyneet valtavasti Kallen kaviaaria Yhdysvaltoihin, Vartiainen lataa.

Monessa maassa asunut Vartiainen painottaa, että kaikissa maissa ajatellaan, että oma ruoka on puhtaampaa ja parempaa kuin muualla.

– Sen takia kukaan ei osta mitään, että tuote on suomalainen, vaan asiat pitää kertoa ja osata markkinoida isosti, Vartiainen painottaa.

Hän ehdottaakin, ettei markkinoinnissa keskitytä suomalaisuuteen, joka ei hänen mielestään ole maailmalla mikään myyntivaltti. Sen sijaan skandinaavisen ruokavalion brändääminen voisi olla hänen mielestään järkevämpää.

Jotain on sentään meillä länsinaapurin hannuhanhia paremmin.

– Se on peruskoulu. 

Katso koko SuomiAreenan ohjelma ja kaikki puhujat osoitteesta suomiareena.fi

Maanantain suorat verkkolähetykset: 

Katsomo-video ei ole saatavilla

Katsomo-video ei ole saatavilla

Katsomo-video ei ole saatavilla


Katsomo-video ei ole saatavilla

Katsomo-video ei ole saatavilla

Katsomo-video ei ole saatavilla

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.