Kansanedustajat karhujahdissa – vielä ei kaatoa

Kansanedustajien eräkerho aloitti viime yönä karhujahdin. Eräkerhossa on 40 jäsentä, joista karhujahdissa on nyt seitsemän henkeä.

Osallistujamäärään tuli viime hetkinä muutoksia, sillä julkisuudessa olleen kritiikin vuoksi etupäässä naiskansanedustajia jäi mittelöistä pois.

– Kyllä me tänne Marjo Matikainen-Kallströmiä ja Mari Kiviniemeä odottelimme, kertoo paikan päältä MTV3:n aluetoimittaja Keimo Lehtiniemi.

Karhun kaatoluvissa on tänä vuonna tapahtunut muutoksia. Tälle vuodelle kaatolupia myönnettiin 136, joista Pohjois-Karjalaan 39.

– Lupien määrä on tippunut radikaalisesti, sillä viime vuonna pelkästään Pohjois-Karjalassa kaadettiin lähes sata karhua.

Aamun aikana karhun metsästys on ollut tehokasta, sillä pelkästään kolmessa tunnissa kaadettiin Pohjois-Karjalassa seitsemän karhua. Kansanedustajien eräkerholle jahti ei vielä ole tuottanut tulosta, mutta koirien haukkumista seurataan pitkin päivää tehokkasti.

Aamupäivällä eräkerhon koirat kuitenkin lepäävät ja metsästys jatkuu uudelleen Pielisen ja Itä-Rajan välillä kello 13.00.

(MTV3)

Katso MTV3:n toimittaja Keimo Lehtiniemen kommentit: (Huomenta Suomi 20.8.2012)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.