TV-Opas

Venäläisten kiinteistöostoja halutaan rajoittaa

Eduskunnassa on laajaa halua rajoittaa venäläisten oikeutta ostaa kiinteistöjä Suomesta. Rajoituksia ajavan lakialoitteen on allekirjoittanut yli sata kansanedustajaa.

Ruokolahtelaisen SDP:n kansanedustajan Suna Kymäläisen aloitteessa ehdotetaan, että Suomi edellyttäisi Euroopan talousalueen ulkopuolisilta viiden vuoden vakituista asumista maassa ennen kuin voisi omistaa kiinteistöä.

Kiinteistön vuokrasopimuksen saisi tehdä kerrallaan enintään 20 vuodeksi.

Kansanedustajat ovat tyytymättömiä siihen, että vastavuoroisuus ei toimi tässä asiassa. Venäläiset voivat ostaa kiinteistöjä Suomesta, mutta Venäjän puolella ostaminen on kielletty ulkomaalaisilta satojen kilometrien säteellä Suomen rajasta.  

Valiokuntakäsittelyä varten tarvittiin 100 allekirjoitusta.

Imatralaisen Uutisvuoksi-lehden mukaan Kymäläisen kanssa aloitetta työstämässä on ollut Reijo Tossavainen, Markku Rossi, Aila Paloniemi ja Pertti Hemmilä.  Imatran seudun muut kansanedustajat eivät aloitetta allekirjoittaneet, mutta Kymen vaalipiirin kansanedustajista sen allekirjoitti puolet. 



Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.