Kärähtänyt ranskanperuna on terveysriski

Rapeat perunalastut ja ranskanperunat sisältävät haitallista akryyliamidia, jonka epäillään aiheuttavan syöpää. Matalampi paistolämpötila vähentäisi akryyliamidin määrää, mutta valmistustapojen muuttaminen voi olla elintarviketeollisuudelle haasteellista, sanoo erikoistutkija Marja Lahti Elintarviketurvallisuusvirasto Evirasta.

– Kun muokataan paistolämpötilaa ja -aikaa, samalla muokataan myös elintarvikkeen makua, ulkonäköä ja rakennetta.

Evira on koonnut nettisivuilleen Euroopan elintarvike- ja juomateollisuuden keskusliiton ohjeita, joilla elintarviketeollisuus voi vaikuttaa akryyliamidin määrään. Ohjeista huolimatta oleellisia muutoksia ei ole vielä tapahtunut.

Euroopan elintarviketurvallisuusviranomaisen tuoreimman raportin mukaan elintarvikkeiden akryyliamidipitoisuudet eivät laskeneet merkittävästi vuosina 2007–2010. Esimerkiksi ranskanperunoiden akryyliamidipitoisuudet olivat säilyneet lähes ennallaan.

Joissain tuotteissa akryyliamidipitoisuus on kuluttajankin käsissä, sanoo elintarvikeasiantuntija Mari Jääskeläinen Elintarviketeollisuusliitosta.

– Jos ranskanperunat paistaa oikein rapsakoiksi, pitoisuus nousee. Yksi keino on, että valmistajat laittavat pussiin valmistusohjeet, joilla pitoisuudet pysyvät maltillisina.

Rottakokeet suuntaa antavia

Akryyliamidin on havaittu aiheuttavan syöpää koe-eläimille, mutta Lahti muistuttaa, että rottakokeiden tuloksia ei voida soveltaa sellaisinaan ihmisiin.

– Ihmisillä ei voida tehdä suoraan kokeita, vaan asiaa tutkitaan vertailemalla ja tutkimalla ihmisten ruokavalioita ja eri syöpien yleisyyttä. Tutkimusten aikavälit ovat hyvin pitkiä.

Tutkijat eivät vielä tiedä, aiheuttaako ruoan akryyliamidi ihmisille syöpää ja millainen annos on haitallinen. Rotat saivat kasvaimia, kun annostus oli vuorokaudessa yhdestä kahteen milligrammaa painokiloa kohden.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos ja Evira ovat tutkineet, kuinka paljon suomalaiset saavat ruokavaliostaan akryyliamidia. Lahti sanoo pitoisuuksien olevan vähintään 500 kertaa pienempiä kuin eläinkokeiden rotilla. EU-tasolla saanti on samaa luokkaa.

Akryyliamidia on perunatuotteiden lisäksi kahvissa ja leivässä. Lahden mukaan ruokailutottumuksia ei silti ole tarvetta muuttaa.

(MTV3–STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.