Karjalainen: Aikuisiän diabetes lisännyt varvasamputaatioita

Varpaita amputoidaan diabeteksen vuoksi aiempaa enemmän, kirjoittaa sanomalehti Karjalainen. Viime vuonna varvasamputaatioita tehtiin Suomessa 847, kun kymmenen vuotta aiemmin niiden määrä oli 628.

Kaikkiaan Suomessa tehtiin viime vuonna 2551 amputaatiota.

Verenkierron heikentyminen, muutokset hermostossa ja kohonnut alttius infektioille vaarantavat diabeetikon jalat.

– Kyseessä on erittäin paha tauti, jonka yleisyys lisääntyy valtavasti. Ihmiset lihovat ja sairastuvat kakkostyypin diabetekseen. Diabetesta sairastavilla on moninkertainen riski amputaatioon kuin muilla, kertoo Pohjois-Karjalan keskussairaalan kirurgian ylilääkäri Tapio Hakala.

Muiden raajojen kuin varpaiden amputointi on vähentynyt. Tämä johtuu Hakalan mukaan kirurgian ja pallolaajennusten kehittymisestä. Sen ansiosta entistä useampi raaja pystytään pelastamaan, vaikka ihmiset elävät yhä vanhemmiksi ja ovat yhä sairaampia.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.