Karjalainen: Ennätysmäärä hoitajia jää kiinni päihteistä

Sosiaali- ja terveydenhuollon valvontavirastosta Valvirasta arvioidaan, että ennätysmäärä hoitajia menettää ammattioikeutensa päihteiden tai lääkevarkauksien vuoksi tänä vuonna. Asiasta kertoo sanomalehti Karjalainen.

Työnantajien tekemien kanteluiden määrä on moninkertaistunut. Viime vuonna oikeudet poistettiin 30 hoitajalta, joista lähihoitajia oli 11. Tämän vuoden elokuun loppuun mennessä oikeudet on jo viety 28:lta hoitajalta, joista lähihoitajia on 19.

Valviran ylilääkäri Markus Henriksson arvioi, että noin 50 hoitajaa saattaa menettää ammattioikeutensa tänä vuonna. Hänen mukaansa ilmoitusten määrä kertoo osin hoitajien päihdeongelmien lisääntymisestä viimeisen viidentoista vuoden aikana.

- Viimeaikainen ilmoitusten määrän kasvu johtuu kuitenkin eniten työnantajien aktiivisuuden lisääntymisestä, Henriksson sanoo Karjalaiselle.

Yhä harvempi työantaja katsoo hoitajien töppäilyjä läpi sormien.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.