Karjalainen: Euroseteleissä pian uudet kuvat - pelkona väärennykset

Nykyiset eurosetelit korvataan pian uusilla, kertoo sanomalehti Karjalainen. Karjalaisen saamien tietojen mukaan uusista seteleistä on jo painettu koe-eriä. Käyttöön setelit otetaan mahdollisesti jo ensi vuonna.

Lehden saamien tietojen mukaan suurin syy uudistuksiin on turvatekniikan kilpajuoksu väärentäjien kanssa.

Karjalaisen mukaan uudet setelit muistuttavat nykyisiä maksuvälineitä mutta eivät kuitenkaan ole täysin samannäköisiä. Värityksiin tuskin tulee suuria muutoksia, ja kuva-aiheet liittynevät jatkossakin maanosan aikakausiin ja tyylisuuntiin.

Kaikkien seteleiden vaihtamiseen on Karjalaisen mukaan varattu vuosia. Ensimmäisinä uusiksi ovat menossa viiden euron setelit ja sen jälkeen muut setelit suuruusjärjestyksessä.

Lehden mukaan Euroopan keskuspankin EKP:n johtaja Mario Dragh julkistaa tiedon uudistuksesta luultavasti ensi kuussa.

(MTV3 - Karjalainen - STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.