Karkkilan kolari: Onnettomuuden syy ei välttämättä selviä

Poliisi on jatkanut Karkkilan kuolonkolarin tutkintaa. Konkreettista syytä onnettomuuteen ei ole vielä selvinnyt.

– Olemme olleet paljon myös median tietojen varassa. Näyttäisi siltä, että henkilöauto olisi ajanut tahallaan linja-autoa päin, kertoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Rauli Salonen.

Lauantaisessa henkilöauton ja linja-auton nokkakolarissa kuoli yksi henkilö ja 18 loukkaantui. Surmansa saanut oli henkilöauton kuljettaja.

Salosen mukaan onnettomuuden tahallisuuteen viittaa muun muassa linja-autokuskin ja onnettomuuden todistaneiden sivullisten havainnot. Poliisi jatkaa vielä paikalla olleiden kuulemista.

– Tällä hetkellä lähinnä selvitetään, oliko kolari tahallinen vai tahaton. Voi olla, ettei onnettomuuteen löydy tarkempaa syytä, Salonen sanoo.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.