Kaskeala: Nato-ratkaisua turha kiirehtiä

Puolustusvoimain komentajan, amiraali Juhani Kaskealan mukaan Suomen ei kannata tehdä päätöksiä Natoon liittymisestä nykytilanteessa, kun maailmantilanne muuttuu nopeasti.

Kaskeala sanoi aamulla Yleisradion TV1:n Lauantaiseura-ohjelmassa, että asiaa joudutaan kuitenkin arvioimaan uudelleen, jos nykyinen kehitys jatkuu, Nato ja Venäjä lähentyvät ja yhä useammat maat liittyvät läntiseen puolustusliittoon. Hänen mukaansa Suomikaan ei silloin voi jäädä "paitsioon". Siksi tilannetta voidaan joutua arvioimaan uudestaan. -Kun Natossa saattavat olla jo Suomea, Ruotsia, Sveitsiä, Moldovaa ja Keski-Aasian valtioita lukuun ottamatta kaikki muut, alkaa jo olla kysymys siitä, pitäisikö meidänkin olla mukana tässä järjestelyssä.

Kaskealan mukaan Puolustusvoimia pitää kehittää niin, että valtion johto voi aidosti valita tulevaisuudessa joko liittoutumisen tai liittoutumattomuuden. Puolustuskyvyn pitää olla sopeutettavissa molempiin vaihtoehtoihin.

Kaskeala muistutti myös, että Suomen asema on ratkaisevasti toinen kuin Natoon pyrkivien entisten Varsovan liiton maiden. Suomella on vaikutusvaltaa sekä Euroopan unionin kautta että Naton omassa piirissä. Kaskealan arvion mukaan Suomi kuuluukin Ruotsin, Itävallan ja Sveitsin ohella sotilasliiton "luotetuimpiin kumppaneihin". Baltian maiden liittymistä Natoon Kaskeala sanoi pitävänsä jo "aika selvänä".

"Nato politisoituu"

Kaskeala arvioi Naton sotilaallisen yhtenäisyyden ja ehkä myös sen sotilaallinen merkityksen heikentyvän, kun se laajenee ja muuttuu koko ajan poliittisemmaksi järjestöksi. Esimerkiksi uusien jäsenmaiden valinnassa on kiinnitetty enemmän huomiota toimivaan demokratiaan ja ristiriidattomiin naapurisuhteisiin kuin sotilaallisiin valmiuksiin, hän muistutti.

Samaan aikaan Euroopan unioni kehittää sotilaallista ulottuvuuttaan, joten Nato ja EU "tietyllä tapaa lähestyvät toisiaan". -Tämä antaa paremmat mahdollisuudet luoda toimiva yhteistyö, Kaskela arvioi.

Kaskealan mukaan suomalaisten ei tarvitse olla huolissaan siitä, että Ruotsi tekisi yllättäen nopean ratkaisun Natoon liittymisestä. Komentaja vakuutti, että Suomen ja Ruotsin yhteydet ovat hyvin tiiviit ja Suomessa tunnetaan ruotsalaisten aikeet. -Emme ole koskaan olleet turvallisuuspoliittisesti niin lähellä toisiamme kuin nyt olemme.

Puolustusvoimain komentaja tähdensi Naton olevan Suomelle ennen muuta poliittinen kysymys, josta päättävät poliitikot ja sitä kautta kansakin. -Suurin osa Suomen kansaa ei samaistu maihin, jotka nyt ovat pyrkimässä innokkaasti Natoon, Kaskeala huomautti myös.

Energia elintärkeää

Kaskealalta kysyttiin haastattelussa kantaa myös ydinvoimaan. Hän tähdensi tarkastelevansa asiaa ennen muuta Suomen turvallisuuden ja huoltovarmuuden kannalta ja muistutti, että energian saannin turvaaminen on elintärkeää. -Minä olen valmis ydinvoiman lisärakentamiseen, muotoili hän.

Tilanne olisi Kaskealan mielestä toinen, jos vaihtoehtona olisi riittävästi kotimaisia energialähteitä, eikä ydinvoimaa siis tarvittaisi.

Kaskeala arvioi ohjelmassa, että Afganistanin rauhanturvaoperaatiota ei kannata toistaiseksi laajentaa. -Ensimmäiset puoli vuotta ratkaisevat, hän totesi. Operaation laajentaminen riippuu myös siitä, siirtyykö se YK:n vastuulle. Toistaiseksi joukkoja lähettävät maat vastaavat itse myös niiden kuluista.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.