Katainen hakee hyvää työmarkkinayhteistyötä

Katainen painottaa, ettei tuki sinivihreille arvoille vaaleissa tarkoita vastakkainasettelun syventämistä vaan päinvastoin.

Kokoomuksen puheenjohtaja Jyrki Katainen vakuuttaa kokoomuksen hakevan hallitukseen noustessaan hyvää yhteistyötä kaikkien työmarkkinaosapuolten kesken.

Kokoomuksen puoluehallituksessa puhunut Katainen sanoi, ettei tuki kokoomuksen sinivihreille arvoille vaaleissa tarkoita vastakkainasettelun syventämistä vaan päinvastoin. Työllisyyden haasteet ovat hänen mukaansa pääasiassa maan rajojen ulkopuolella eikä Suomen sisällä. Näiden kysymysten ratkominen vaatii siten entistä vahvempaa yhteistyötä.

- Pidämme tärkeänä sellaisten hyvien suomalaisten käytäntöjen jatkamista, jotka on tuottaneet hyvää tulosta eli hyvää yhteistyötä työmarkkinaosapuolten kanssa siten, että meidän oma tahtomme tulee tietysti hyvin vahvasti näkyviin, Katainen painotti. Sanaa "kolmikanta" hän ei maininnut.

Katainen toisti jälleen näkemyksensä, että kokoomusta ei voi hallitusta koottaessa ohittaa, jos äänestäjien tahtoa kunnioitetaan. Sivuun sysääminen olisi osoitus ylimielisyydestä.

Kuopuksen asema meni

Vaalivoittoon joukkonsa vienyt kokoomusjohtaja sai vaalitulosta arvioimaan kokoontuneelta puoluehallitukseltaan suuret suosionosoitukset.

Katainen huomautti, ettei ole enää eduskuntaryhmänsä nuorin jäsen, joten hänen suhteellinen asemansa on vahvistunut. Hän muistutti kuitenkin rehellisyyden nimissä, ettei ole kuin pari päivää vanhempi kuin ennen vaaleja.

- Joten syy jatkaa siitä, että minä olen edelleen liian nuori kaikkeen on olemassa, eli jatketaan sitä keskustelua.

Kokoomusjohtaja kertasi puheessaan lyhyesti syitä vaalivoittoon. Puolueen tavoitteet tuotiin hänen mukaansa esille positiivissa hengessä lähtemättä rakentamaan vastakkainasettelua ja etsimään vihollisia. Myös korvakahviloiden myötä syntyneellä yhteisöllisyydellä oli osuutensa kampanjoinnin onnistumisessa.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.