Katainen: Hallituksen valta valunut työmarkkinajärjestöille

Jyrki Kataisen mukaan työmarkkinaosapuolet päättävät nykyään esimerkiksi työllisyyspolitiikasta ja tiehankkeista.

Kokoomuksen puheenjohtaja Jyrki Katainen arvioi, että poliittinen valta on luisunut hallitukselta työmarkkinajärjestöille.

Katainen sanoo sanomalehti Kalevan haastattelussa, että vuoden kestäneen Eero Heinäluoman valtiovarainministerikauden aikana työmarkkinajärjestöt ja erityisesti ay-liike ovat kahmineet valtaa demokraattiselta päätöksentekojärjestelmältä.

- Jos tämä linja jatkuu, niin ei tässä tarvita kohta hallitusta ollenkaan, koska työmarkkinaosapuolet voivat tehdä esitykset suoraan eduskunnalle. Punamultahallitus tekee itsensä tarpeettomaksi, Katainen kärjistää Kalevassa.

Kokoomuksen puheenjohtajan mukaan työmarkkinaosapuolet päättävät nykyään esimerkiksi työllisyyspolitiikasta ja tiehankkeista.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.