Katainen hehkuttaa EU:ta: Valtioiden päämiehet ovat jopa perhetuttuja keskenään

Pääministeri Jyrki Katainen kehuu Radio Novan Enbuske & Linnanahde Crew´ssa, että Euroopan unioni on lähentänyt eri kansallisuuksia toisiinsa.

Katainen arvioi, että EU on maailmassa ainoa organisaatio, jossa valtioiden päämiehet ovat sopineet, etteivät he sodi toistensa kanssa.

– Päämiehet ovat sopineet, että nyt rakennetaan yhteistä tulevaisuutta yhdessä. Se on kiistaton arvo, Katainen suitsuttaa.

Kataisen mukaan EU:ssa monet valtioiden päämiehet, esimerkiksi pääministerit, myös tuntevat toisensa henkilökohtaisesti ja ovat jopa perhetuttuja keskenään.

"EU on toisista välittävä yhteisö"

Tavalliset kansalaiset näkevät EU-johtajat usein vain virallisissa kuvissa. Kataisen mukaan myös kulissien takana puhutaan paljon normaaleista työasioista.

– EU:n arvo on myös siinä, että ihmiset tapavat toisiansa paljon ja jakavat näkemyksensä yhteisistä asioita ja ongelmista. Se on lähentänyt meitä, Katainen sanoo.

Kataisen mukaan EU:n kaltainen yhteisö on toisistaan välittävä yhteisö.

– Sillä on niin iso arvo, ettei sitä osaa aina ajatellakaan. Kaiken sen työn ja pönötyksen lisäksi EU on ihmisten yhteisö, Katainen painottaa.

Euroopan unioni vastaanotti eilen Nobelin rauhanpalkinnon Oslossa. Suomea Oslossa edusti pääministeri Jyrki Katainen.

Kuuntele Jyrki Kataisen koko haastattelu Radio Novan sivuilta.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.