Katainen hiiltyi työurista

Kolmen suuren puolueen puheenjohtajien kiistely työurien pidentämisestä jatkui tänään STTK:n talouspoliittisessa seminaarissa.

SDP:n Jutta Urpilainen tarjoaa lääkkeksi ikääntyvien työntekijöiden työnantajamaksun alennsuta. Hän uskoo, että se parantaisi työnantajien halua pitää ikääntyviä ihmisiä palkkalistoilla.

Keskustan Mari Kiviniemi painottaa työhyvinvointia, johtajuutta ja esimiestyötä.

Kokoomuksen Jyrki Katainen haluaa pitää kaikki keinot käytössä - myös eläkeiän nostamisen. Kataisen mukaan nykyjärjestelmä uhkaa leikata eläkkeitä ja ainoaksi lääkkeeksi jää työurien pidentäminen. Katainen kiisti kuitenkin kiihkeästi väitteen, jonka mukaan hän moittisi nykyjärjestelmää.

Puoluejohtajat jatkaisivat kuntauudistusta

Puheenjohtajat katsovat, että kuntien ja niiden palveluiden uudelleenjärjestelyjä pitää jatkaa tulevina vuosina.

Keskustan Mari Kiviniemi, kokoomuksen Jyrki Katainen ja SDP:n Jutta Urpilainen pitävät uudistuksia välttämättöminä, jotta hyvinvointivaltio pystytään säilyttämään.

Puoluejohtajien näkemykset eroavat kuitenkin siinä, pitääkö kuntien määrää vielä selvästi vähentää seuraavan vuosikymmenen aikana. Ronskeimmin kuntakarttaa piirtäisi uusiksi Katainen, jonka arvio on, että kymmenen vuoden kuluttua selviydyttäisiin hyvin sadalla kunnalla.

Kiviniemi uskoo, että kuntien määrä vähenee nykyisestä runsaasta 340:stä vielä noin 100:lla.

Urpilainen ei esittänyt arviota, mutta kiirehti nykyhallitusta jo valmistelemaan jatkoa kunta- ja palvelurakenteen uudistuksille, jotta seuraava hallitus pystyy jatkamaan sitä määrätietoisesti.

Puoluejohtajat esittelivät keinojaan julkisen talouden tasapainottamiseen STTK:n talouspoliittisessa seminaarissa Helsingissä.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.